keskiviikko 31. elokuuta 2016

Eilen ei mennyt ihan putkeen kellään

Eilen ketutti suunnattomasti joidenkin ihmisten huonot käytöstavat. Kun olen pyörällä liikenteessä, talutan pyörän tien yli poikkeuksetta aina jos autoja on näköetäisyydellä. Odotan että autoilijat antaa tietä. Vilkutan ja hymyilen tien antajalle lähes aina, mutta vähintään vilkutan kiitokseksi. Miksi jotkut kääntää pään pois eikä hymyile takaisin? Hey, don't leave me hanging! Joskus taas saan niin aurinkoisen hymyn takaisin, että siitä tulee koko loppupäiväksi hyvä fiilis.

Eilen ketutti myös pari muutakin asiaa, joskus vain saa tympeän vastauksen vaikka itse on kohtelias ja hyväntuulinen. Joistakin näkee välittömästi, jos sängystä on noussut ihmisen sijaan mörrimöykky tai ärripurri.

Olin eilen myös tavattoman kömpelö ja unohtelin asioita. Onneksi sain sentään hieman siivottua illalla ja kuvattua pari juttua. Oli ihanaa puuhastella kaikessa rauhassa, mutta silti joskus tuntuu, että tunnit loppuu illoista kesken. Pian illat tuntuu vieläkin lyhyemmiltä, kun päivänvalo hiipuu hiipumistaan. Ja tämä on ihan super harmillinen juttu valokuvauksen suhteen.

Tänään olen menossa hemmotteluun, varasin ajan kasvohierontaan. Siitä on tullut melkein jokaisen palkkapäivän perinne; pientä hemmottelua kuunvaihteeseen. Se on sellaista omaa aikaa, vaikkakin joskus meillä menee kosmetologini kanssa hommat ihan räkänauruksi, mutta oli niin tai näin, aina olo on kuitenkin rentoutunut hoidon jälkeen. Ripsihuollossa tuo nauru on ollut hieman haasteita asettavaa, sillä silmät alkaa vuotaa niin helposti. Nimim. maanantaina vatsalihakset kipeinä kotiin räpsyhuollosta.



Aamuni alkoi tänään mysteerillä. Olenkin joskus maininnut, että meidän kylppäri on ilmeisesti joku hämähäkkien spa-hoitola, sillä ne viihtyvät siellä oikein hyvin. Viikottain bongaan isoja, paksujalkaisia hämiksiä kylppäristä ja nyt lähiaikoina sinne on alkanut ilmaantua myös lukkeja. Tiedän, että nuo otukset ovat varsin harmittomia, mutta kärsin aika kovasta hämispelosta, ja siksi ne nostattavat niskakarvani pystyyn aina kun niihin satun törmäämään.

Noh, tämän alustuksen saattelemana päästään asiaan nimeltä mysteerihämähäkki. Olen aikamoinen pissaliisa, ja joudunkin käymään usein yöllä vessassa. Noh, viime yönä heräsin klo 05 siihen, että nyt täytyy mennä - ja menin. Asioin normaalisti veskissä ja palasin sänkyyn. Kun herätyskello soi, menin aamupesulle ja aloin meikkaamaan. Yhdessä vaiheessa nostin wc-istuimen kannen, olin heittämässä sinne paperinpalasen. Tyrmistyin, kun huomasin, että pöntössä lillui pari palaa paperia ja niiden päällä paksujalkainen, noin 2cm x 2cm hämähäkki. Kysyin Tuukalta onko hän sen sinne laittanut - no eipä ollut. Siinä sitten hieman hämmentyneenä mietin, olinko huomaamattani esim. niistänyt ja heittänyt paperit pönttöön ja toki maalailin jo sellaistakin kauhukuvaa, että onko se hämis tullut nenästäni niistäessä. Ei mitään muistikuvaa tästä, mutta hieman creepy fiilis kieltämättä jäi. Toki hämppi on voinut ryömiä pönttöön kannen alta, mutta mistä ne paperit sinne sitten ilmestyi? Tätä mietin varmaan koko päivän. ;)

Kivaa keskiviikkoa!

tiistai 30. elokuuta 2016

Outoja unia ja syksyajatuksia

Tuleeko teillekin välillä sellaisia kausia, että näette todella kummallisia, normaalista poikkeavia unia? Minulla taitaa olla menossa nyt juuri sellainen. Viime yönä olin jumissa Tampereella, jostain syystä en voinut ajaa autoani pois sieltä, vaan sille piti varata junaan autopaikka. Liput pystyi varaamaan vain mobiiliaplikaation kautta, ja se ei toiminut. Hätä asiasta oli kohtuuttoman suuri ja helpotuksen määrä herätessäni oli sitäkin suurempi. Kaikenlaisia kiemuroita sitä aivot meille luokin tuonne pään sisään.

Lähiöinä olen myös mm. lentänyt, pamahtanut maan kuoresta läpi ja soittanut viulua pääalaspäin.

Usein luulen tiedostavani mistä mikäkin asia uniini tulee, esimerkiksi tuo Tampere-juttu tuli varmasti siitä, kun juuri ennen nukkumaanmenoa kerroin Tuukalle kuinka tamperelainen Siipiweikot on tullut Iso-Omenaan. Pääalaspäin olo taas tuli siitä, että kyseisenä iltana olin harjoitellut päälläseisontaa. Viulusta ei ole hajuakaan.. Ja tuo maan kuoresta läpi mätkähtäminen oli jotain niin omituista, muistan edelleen sen paineen tunteen ja voiman, jolla sieltä lennähdin - todella ihmeellisiä tunteita.

Puhuttiin myös lauantaina tyttöjen kanssa unista, ja kyllä se on ihan hassua, miten outoja asioita ihmiset tekee ja näkee unissaan. Löytyy kävelijöitä, kahvinkeittäjiä ja sitten näitä minunlaisia, kauhukohtauksia saavia. Miksi muuten valveunet eivät ole (ainakaan itselläni) koskaan kivoja tai hauskoja? Aina pitää olla kiljumassa kurkku suorana..

Mutta se unista. Äsken tajusin, että ylihuomenna alkaa syyskuu ja kesä on virallisesti ohi. Ja kyllä se tuntuukin siltä, nimimerkillä läpimärkänä töihin tänään. Nyt pitäisi viimeistään suunnata ajatukset kohti syksyä ja asennoitua siihen. Villasukat, kynttilät ja sohvannurkka - asioita joita rakastan, mutta en olisi vielä valmis ottamaan vastaan. Syksyn tuomat juhlat, kuten Halloween ja myöhemmin sitten pikkujoulukausi - juhlien intohimoisena järjestäjänä ja rakastajana odotan luonnollisesti näitä. Tyttöjen kanssa on ollut puhetta mm. laivareissusta, joka oikeastaan jo varattiinkin. Perinteinen pikkujouluristeily siis luvassa loppuvuodesta. Myös mökkireissusta ollaan juteltu, olisipa ihana päästä kunnon mökkisaunaan pimeässä illassa.

Otin tänään virallisesti myös syysnilkkurit käyttöön. Viikonloppuna ne olikin jo koeajossa ystäväni juhlissa. Tykkään käyttää kohtuullisen korkeita (6-8 cm) kiilakorkoja arkenakin, se tuo kivaa ryhtiä. Mutta all in all olen ehdottomasti ballerina-, tennari- ja flatti tyyppiä.

Olen potenut lähipäivinä ihan hirveää morkkista liittyen kodinhoitoon. Eilen menin aamusta iltaan tukka putkella ja kotiinpäästyäni iski totuus vasten kasvoja. Pyykkivuori, puoliksi purkamaton matkalaukku ja kaikki yläkerran pöytätasot täynnä kamaa; astioita, kuvattavia tavaroita, kirppiskamaa, kaikki maailman elektroniikka ja piuhat sekaisin, kahden koiran lisäksi meillä asuu villakoira-armeija ja niin edelleen.. Hyvä kun itse mahtuu sekaan. Tänään onneksi ei ole mitään menoa töiden jälkeen, eli saan todennäköisesti jotain aikaiseksi.

Viimeistään viikonloppuna haluaisin tehdä oikein kunnon syyssiivouksen, jotta voi sitten hyvällä mielellä alkaa nauttimaan niistä pimenevistä koti-illoista kynttilänvalossa. Kynttilänvalossa siksi, että olen myös unohtanut ostaa palaneiden lamppujen tilalle uusia. Hyvin menee, mutta menkööt!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Viikon paras päivä oli eilen

Jos minulta kysyttäisiin, minkälainen on täydellinen lauantai - vastaisin, että eilinen. Pitkään nukkuminen, muutaman tunnin sarjamaratoni koko pienen perheen kanssa sohvalla kasassa makoillen ja löhöten. Ei kiire minnekään. Illemmalla suuntasin viettämään ystäväni syntymäpäivää ja yöllä laitettiin vielä jalalla koreasti. Hyvää ruokaa, parasta seuraa ja nauruhermojen koettelua.

"Katsotaanko vielä yksi?", oli eilisen päivän vakiolause. Tiedättekö, kun on niin koukussa johonkin sarjaan, ettei halua lopettaa? Vallattiin Tuukan kanssa sohva ja koirat ilmeisesti pitivät meitä patjoinaan, siinä yhdessä kasassa löhöttiin. Ihanaa kun ei ollut tiukkaa aikataulua, mitä lähiviikonloppuina on ollut.

Sitten olikin aika vähän siistiytyä, sillä ilta ja juhlat häämöttivät..



Yksi parhaista ystävistäni täytti eilen 29 vuotta, ja mentiin juhlistamaan sitä keskustaan tyttöporukalla. Pöytä oli varattu Casa Largosta, jossa syötiin tapaksia ja istuttiin monta tuntia. Saatiin odottaa ruokia 1h ja 40 minuuttia ja ruoka-annokset meni välillä vähän sekaisin meidän 11 henkisen pöytäseurueen kesken, mutta täytyy sanoa, että pienestä mokailusta huolimatta ravintola myös hyvitti aika kivasti odotusta ja sekoilua. Milloin kukakin sai talon piikkiin juoman, extra-tapaksia tai jälkkärin. Tämä oli mukavaa huomiointia, sillä ilman mitään ns. hyvitystä olisimme varmasti laittaneet palautetta viimeistään jälkikäteen sähköpostilla. Tämän reaaliaikaisen huomioinnin ja hyvityksen vuoksi jäi positiivinen mielikuva, eikä yhtään harmitus - juuri näin pitäisi toimia, jos tulee tämänkaltaisia ongelmia.

Myöhemmin meille oli varattu pöytä baarista, mentiin vielä kuuntelemaan basson jytinää ja tanssahtelemaan muutamaksi tunniksi. Juuri ennen pilkkua livahdettiin ulos välttääksemme ryysiksen ja napattiin taksi jonottamatta hieman syrjemmältä taksitolpalta. En koskaan mene elielille taksijonoon, siellä saa seisoskella jalat kipeiksi.

Kotiin päästyäni vetäsin vielä komeat lipat meidän portaikossa; pilkkopimeässä astuin viimeiseltä rappuselta alas ja lattialla oli meidän koirien viltti, joka oli liukas ja siihen astuessani lähti jalkani liukumaan ja tömps, siinä olin sitten polvillani maassa ja taisin todeta aika kovaan ääneen "ai pe*kele!". Siitä sitten suihkun kautta sänkyyn ja aamulla ihmettelin, kun Tuukka sanoi ettei edes herännyt siihen että tulin kotiin. Saisinko myös sellaiset unenlahjat, kiitos?

Oli kyllä todella mukava päivä ja hauska ilta, ja saa taas lämmöllä miettiä näitä ihania ihmisiä, joita ympäriltäni löytyy. Nyt on taas mukava aloittaa uusi työviikko hyvillä mielin. Kyllä ne ihmiset meidän lähellä ovat elämän suola, en voi muuta sanoa.

perjantai 26. elokuuta 2016

Ihana Ellos + alennuskoodi

Rakastan tavarataloja. Siis rakastan. Tästä syystä olen mm. todella harmissani Anttilan konkurssista. Tavarataloissa rakastan sitä, että siellä on saman katon alla vaikka ja mitä. On kattava kempparipuoli, ihania sisustustarvikkeita ja kaikkea siivousvälineistä elektroniikkaan. Yksi suosikkipaikoistani on ollut Vantaan Variston Kodin1 myymälä. Yksinkertaisesti vain tykkään pyöriä tavarataloissa, vaikken edes ostaisi mitään. Siksipä juuri tuo Anttilan katoaminen harmittaa.

Nykypäivänä kaikki virtualisoituu ja myös shoppailu on ollut nettimaailmassa jo kauan aivan normaalia arkipäivää. Jopa sellaisten tuotteiden, joita ei vielä 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan tilaavansa kotiin, tilaillaan nykyään paljonkin; sovitettavat vaatteet, kosmetiikka, huonekalut..



1. Adidas paita täältä
2. Ellos sport trikoot täältä
3. Puma crop top täältä
4. Superdry takki täältä
5. Casall juomapullo täältä
6. Adidas trikoot täältä
7. Röhnisch urheiluliivit täältä
8. Adidas mekko täältä

Onneksi jotkut ovat osanneet siirtää tavaratalojen ihanan maailman verkkoon, näistä yksi harvinaisen hyvä esimerkki on Ellos. Ei varmaan tule kenellekään uutena asiana, että Ellos on yksi suosikki verkkokaupoistani heittämällä. Ellokselta löytyy merkkituotteista kaikkea perus kosmetiikkaan ja käyttötavaroihin. Ja mikä parasta, hinnat eivät ole yliampuvia, vaan täysin linjassa vaikka nyt niiden fyysisten tavaratalojen kanssa.

Olen tilannut Ellokselta kotiin ja käyttöön tavaraa jo monta vuotta, enkä ole kertaakaan joutunut pettymään esim. toimitukseen, pakkaukseen tai itse tuotteisiin. Tämän hyvän asiakaskokemuksen vuoksi olen ollut myös iloinen siitä, että siitä on tullut myös pitkäaikainen yhteistyökumppani. Liputan Elloksen puolesta mielelläni ja kerron realistisesti omista käyttökokemuksistani. Mielestäni sujuva toimitus ja kuvausta vastaavat tuotteet ovatkin toimivan verkkokaupan ydin. Jos nämä asiat ovat kunnossa, on asiakaskin tyytyväinen.



1. Marmotitarjotin täältä
2. Marmorileikkuulauta täältä
3. Raidalliset pussilakat täältä
4. Kuviolliset pussilakanat täältä
5. Pyyheliinasetti (6 kpl) täältä
6. Kullanvärinen pöytä täältä

Elloksen monipuolisuus on valttikortti, yhdellä tilauksella saan tilattua vaikkapa uudet Adidaksen juoksukengät, Odd Mollyn villatakin, Himlan keittiöpyyhkeet ja vaikka Philipsin elektroniikkaa keittiöön tai olohuoneeseen. Oikeastaan monipuolisuus on juuri se syy, miksi jaksan selailla Elloksen verkkokauppaa vaikka tunteja - aivan kuten kulkisin pitkin tavaratalon käytäviä. Joskus saatan selailla Elloksen koti-osastoa vain siksi, että saan tuotekuvista paljon inspistä omaan kotiin.

ALENNUSKOODI

Koodilla 345403 saat 30% alennusta tilauksesi kalleimmasta tuotteesta + säästät toimituskulut!
Kopioi koodi, aktivoi tarjous ja shoppaile täällä >
Edut koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. 30%:n alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Edut ovat voimassa 30.12.2016 asti ja ne voi käyttää vain kerran. Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin ja tilaajaetuihin, ale- ja kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Guest Designer -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.

Sisältää mainoslinkkejä

torstai 25. elokuuta 2016

Mistä tietää, että syksy on ovella?

No siitä, että uunista kantautuu herkullinen makaronilaatikon tuoksu. Syksy ja talvi ovat minulle laatikkoruokien aikaa. Ja muutenkin tulee laitettua raskaampaa ruokaa kylmällä säällä - kesäisin tekee mieli lähinnä salaatteja ja kevyitä keittoja.

Heti töistä kotiuduttuani, aloin laittamaan ruokaa ja samalla katselin ulos ikkunasta. Pihamme vaahtera heilui ja huojui, naapureilla on syystakit päällä ja ilma on harmaa. Tervetuloa alkusyksy. Lehtiä putoilee sinne tänne ja kaupoissa on syysmallistojen paras myyntisesonki. Sinne se kesä taas meni. Anteeksi nyt vain, mutta mikä kesä? Saanko tehdä reklamaation?

Jos totta puhutaan, niin on tässä syksyn tulossa myös hyviä asioita. Syksy tuo tullessaan parhaat juhlat, kuten Halloween ja pikkujoulut. Lyötiin kaveriporukalla juuri Halloweenjuhlat lukkoon ja nyt alkaa taas armoton puvun ja meikin miettiminen, saatan kuulostaa hassulta, mutta toissayönä olin niin innoissani aiheesta, että uni ei millään meinannut tulla. Hyörin ja pyörin sängyssä ja kirjottelin välillä kännykän muistioon ideoita..jotka jo aamulla tuntuivat tyhmiltä. Mistä se johtuukaan, että öisin ajatusmaailma on niin erilainen?

Otan mielelläni vastaan erilaisia, erikoisiakin Halloween asu- ja meikki-ideoita, jos teille tulee mieleen jotain mikä voisi minulle sopia..?



Kuulun töissä meidän firman hupitoimikuntaan, ja parhaillaan ollaan myös suunnittelemassa meidän firman pikkujouluja. Niistä tulee mahtavat! Onneksi pääsin mukaan suunnittelemaan niitä, kuten tiedätte, tämä täti on aivan elementissään, kun pääsee miettimään ja touhuamaan juhlia.

Mitäs muuta hyvää syksyssä sitten olisi? Noh, ainakin se, että iltaisin on pimeää kun menee nukkumaan - rakastan nukkua pimeässä. Mutta pimeässä herääminen taas on yhtä tuskaa. Hauskaa on myös nähdä, miten Kiinan toimistoltamme Suomeen muuttanut kolleegani reagoi ensitalveensa - hänelle on aivan vierasta ajatellakaan, että keskitalvella pimeä tulee jo neljältä iltapäivällä ja että pakkasta voi olla jopa -30 astetta. It'll be fun they said... ;)

Töissä myös uudet tuulet puhaltaa, sain uuden prokkiksen jota alan puuhastelemaan, ja olen siitä aika innoissani. Samalla tietenkin jännittelen, mutta on hienoa että töitä riittää ja vielä alalla, jossa viihdyn. Olen ollut uudessa paikassa jo yhdeksän kuukautta, aika on kieltämättä mennyt aika nopeasti. On ollut mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, meillä on ihan loistotyyppejä töissä ja pidän myös siitä, että saa olla päivittäin tekemisissä eri ikäisten ihmisten kanssa.

Tämä viikko on sujahtanut hetkessä ja huomenna on jo perjantai. Viikonloppuna agendalla on juhlia ystäväni syntymäpäivää, mennään tyttöjen kanssa porukalla syömään ja siitä sitten jatketaan iltaa, ehkä luvassa voi olla myös hieman pepun hytkytystä - ja tämä peppu se vasta hytkyykin hyvin ;)

Kaiken kaikkiaan tänne kuuluu hyvää, mieli on ollut positiivinen ja on paljon kivoja juttuja tiedossa.

Miten sinä otat vastaan syksyn, ahdistaako se vai onko jo aikakin saada uusi sesonki käyntiin?

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Siemennäkkäriä ja suomalaista pihkavoidetta

Tänään töiden jälkeen olo oli aika väsynyt ja hetken aikaa makasinkin lamaantuneena sängyssä, miettien ja listaten asioita, joita pitäisi tehdä. Pitäisi pestä pyykkiä, paikata aamulla puhjennut pyörän kumi, kiinnittää lokasuojan tukirauta uudelleen ruuveilla, leipoa siemennäkkäriä, silittää pari vaatetta ja siivota..

Hetken maattuani päätin, että nyt on noustava, ja mietin sitä hyvää fiilistä mikä siitä tulee, kun teen listalta edes joitain asioita valmiiksi. Ja kas vain, kaiken muun sain tehtyä, paitsi siivous jäi vielä huomiselle.

Maistoin työkaveriltani siemennäkkäriä ensimmäistä kertaa tällä viikolla, ja se oli niin hyvää, että sitä piti itsekin kokeilla kotona. Korvasin rapsiöljyn oliiviöljyllä, muuten tein ohjeen mukaan. Hyvää tuli, mielestäni tämä on loistava naposteluhetkiin, ja sitä voi vaikka tarjoilla illanistujaisissa esimerkiksi tuorejuuston tai sesonkiin sopivasti; rapumörsselin kera. Tein näkkärin Risenta - nimisestä, gluteenittomaasta siemensekoituksesta.


Olen tällä viikolla kokeillut myös Pihqa -nimistä kuusenpihkavoidetta, jonka sain testiin. Olin ensin tuotteesta ihmeissäni, mutta kun sain tuotteen käsiini, aloin uskoa siihen saman tien. Pihqaa ("Suomen 8 hour creamia") voidaan käyttää kuivalle, tai rikkoutuneelle iholle. Se on tarkoitettu käytettäväksi pienille alueille.

Itse käytän voidetta päivittäin kuiviin, halkeileviin kyynärpäihini. Voide on loistava myös esimerkiksi kuiville jaloille, kantapäille tai vaikkapa rohtuneelle nenälle flunssassa. Ainakin oma nenän aluseni rohtuu ja punoittaa aina niistämisestä. Myös halkeilevat rystyset tai sormenpäät saavat varmasti apua tästä voiteesta. Lisäksi Pihqaa voi käyttää hyönteisenpistoihin.



Minusta on mukavaa saada välillä tuotteita testiin, varsinkin tällaiset erikoistuotteet, joita tulee harvoin itse omatoimisesti ostettua on mielenkiintoista testata. Ja kyllä, kyynärpäät ovat jo kahden käyttökerran jälkeen olleet paljon pehmoisemmat. Tänään laitoin voidetta myös kantapäihin ja kuiviin kynsinauhoihin. Vilpitön suositus tätä kotimaista tuotetta kohtaan.

Googlettamalla selvisi, että Pihqaa löytyy myös lemmikeille ja hevosille. Ihmisten Pihqa sisältää 10% kuusenpihkaa, koirien / lemmikkien tuote puolestaan 15% ja hevosten tuote sisältää pihkaa 20%. Loppuosa on valkovaseliinia. Eläimillä voidetta voi käyttää mm. haavoihin, hotspoteihin ja tulehduksiin. 10% pihkavoide näyttää olevan esim. Puuilossa 14,90€ hintainen.


Tuoteseloste: valkovaseliini, kuusenpihka
Pihqa on valmistettu Suomessa
Voide tuoksuu miedosti pihkalle ja on vaaleaa sävyltään


Löytyykö sieltä siemennäkkärin tai kuusenpihkavoiteen ystäviä? :)

Blogikirppiksellä on muuten huomiseen iltaan asti myynnissä muutama vaate / asuste. Kurkkaa alemmasta postauksesta suora linkki kirppikselle.

tiistai 23. elokuuta 2016

Onnellisuus - mitä se on?

Kun Mona linkkasi Anna.fi artikkelin onnellisuudesta Facebookiin, lähti aivonystyräni liikkeelle, eikä ajatuksenjuoksusta tullut loppua, ennenkuin avasin bloggerin. Tästä aiheesta oli pakko päästä kirjoittamaan. Listaan tähän alle muutaman kohdan Anna.fi artikkelista, ja kirjoittelen omia ajatuksiani niistä.

Artikkelin otsikko on osuvasti; Asioita, joita onnelliset ihmiset tekevät (ja jotka tekevät heidät yhä onnellisemmiksi)

He nauttivat hetkestä
Monessa tämän listan kohdissa tulee mieleen ajatus siitä, että onnellisuus tarkoittaa sitä, että ihminen on tyytyväinen hänen sen hetkiseen tilanteeseen. Se, että osaa nauttia hetkestä, vaatii tyytyväisyyttä ko. hetkeen. Jos hetki on huono, haikailee sitä usein joko mennyttä tai tulevaa. Mutta kyllä sitä monesti haksahtaa tulevaisuuden haaveiluun ihan onnellisenakin - haaveilu kuuluu elämään, mutta sen pitää olla hyvässä synkassa tämän hetken kanssa. Hetkestä nauttiminen on jopa yllättävän vapauttavaa, kun oivaltaa, että hyvä olo on tässä ja nyt. Stressitön, odottamaton olotila ja vapautunut tunne. Hetkeen pysähtymistä voi harjoitella, ja toistojen kautta siihen oppii ja siitä voi tulla rutiinia. Pieni, täysin vapaa ja stressitön hetki jokaisena päivänä auttaa järjestelemään asioita omassa mielessä.

He laajentavat ajatusmaailmaansa
Kun on onnellinen, ja tyytyväinen omaan tilanteeseensa, on aikaa ja tilaa oppia myös uutta. Tämän allekirjoitan täysin, ja joskus tuntuukin siltä, että onnettomat ihmiset rypevät liiaksi negatiivisuudessa ja eivät täten osaa ottaa uusia ajatusmaailmoja harkintaan. Joskus onnellisuuteen voi oppia uuden kautta, kun ymmärtää enemmän. Negatiivisuudella ajaa usein omia aivoja umpikujaan, eikä täten anna niiden toimia, kuten niiden on mahdollista toimia. Omaa ajattelutapaa voi harjoittaa ja mielestäni se on myös suotavaa, sillä eihän kukaan meistä halua estää omaa kehitystään parempaan?

He hakeutuvat onnellisten ihmisten seuraan
Tämä pätee moneen; yleensä ihmiset hakeutuvat mielellään kaltaistensa seuraan, saadakseen vertaistukea, niin hyvässä kuin pahassakin. Itse olen huomannut, että jos oma olo on tasainen ja onnellinen, alkaa turha negatiivisuus ahdistaa ja sellaisesta seurasta haluaa pois. Negatiivisuus tarttuu helposti ja se myös ruokkii itseään. Jos huomaa ajatusten kääntyvän negatiivisuuden puolelle, tulisi omia ajatuksia ohjata kohti tervettä, parempaa ajattelutapaa. Itseään ei saisi päästää siihen tilaan. jossa nauttii omassa negatiivisuudessaan rypemisestä, se suo on syvä ja sieltä ylös pääsy ei ole mikään pikkujuttu. Tällöin ei varsinkaan kannata hakeutua toisten negatiivisella asteella olevan henkilön seuraan. Toki ihminen on inhimillinen, eikä aina huomaa mitä omassa itsessä tapahtuu - sen takia puhun aina oman mielen harjoittamisen puolesta.

He ottavat omaa aikaa
Tämä on mielestäni todella tärkeää tässä nykymaailmassa, jossa on kokoajan kiire, ollaan paljon erilaisten ihmisten kanssa ja stressilevelit ovat kovat. Kun olo on onnellinen, sitä viihtyy myös ihan oman itsensä kanssa - yksinään. Yksin oleminen onkin mielestäni aika hyvä testi itselle siitä, onko onnellisuus ja tyytyväisyys läsnä. Jos yksin ei viihdy ja pelkää sitä, pelkää usein niitä ajatuksia, joita saattaa yksin ollessa nousta pintaan ja mikä onkaan sen helpompaa, kuin karistaa ne ajatukset pois hankkimalla seuraa ja vilinää. Eli toisinsanoen, muuta ajateltavaa. Usein kuuleekin sanottavan "mun on nyt pakko saada jotain muuta ajateltavaa" - tämä on merkki siitä, että aivoissa voisi olla tarpeen järjestellä asioita. Mutta ei tämäkään aina päde, joskus asiat eivät ole itsestä kiinni ja silloin paras palvelus itselle onkin hankkia sitä muuta ajateltavaa.

Onnellisuutta voidaan määritellä monella eri tavalla, mutta omalla kohdallani onnellisuus muokkautuu pääni sisällä, ja ohjaamalla omia ajatuksia oikeille raiteille. Aivot voivat huomaamattammekin (mikä sanahirviö!?!) aiheuttaa aikamoisen myrskyn pään sisällä, siksi omaa mieltä on mielestäni kannattavaa opetella hallitsemaan ja ennen kaikkea ymmärtämään:

Miksi tunnen näin? Mikä tämän tunteen aiheuttaa? Pidänkö tästä tunteesta vai en? Miten voisin ohjata ajatukseni eri suuntaan? Miten saan mielenrauhan ja mitä se vaatii? Ja lopuksi: miten suhtaudun jatkossa samankaltaisiin tilanteisiin?

Matka onnellisuuteen ei ole suora, nopea eikä yksiselitteinen. Matkalle tulee varmasti kuoppia, mutta niistä on mahdollista päästä yli.

Mitä sinä ajattelet onnellisuudesta? Tunnistatko itsesi näistä em. kohdista?

maanantai 22. elokuuta 2016

Häävieraana

Lauantaina oli jännittävä ja hyvin mielenkiintoinen päivä, sillä olimme ystäväpariskuntamme kaksikulttuurisissa häissä. Tässä postauksen alkuosassa on keskitytty asuun, ja postauksen lopussa kerron hieman lisää näistä kahden kulttuurin häistä.

Onneksi paistoi aurinko, niin pystyin käyttämään Mallorcalta ostamiani sandaaleja. Tykkään hirmuisesti näistä, ja hintakaan ei ollut ollenkaan paha, 13 euroa ja vaikuttavat laadukkailta. Ne olivat lisäksi todella pehmeät ja hyvät jalassa, ja niillä jaksoi juhlia koko 12 -tuntisen "urakan" ilman kipuja tai hiertymiä.

Kynnet lakkasin Snapchat äänestyksen perusteella huiman suosion saaneella Lumenen uutuuslakalla ja päälle laitoin mattalakan. Sain nämä lakat testiin Lumenelta ja olen kyllä tykännyt - yksi kerros riittää ja pigmentti on jo todella hyvä. Sävy on nro 35, Usvaniitty ja varpaissa näkyy sävy nro 37, Silokallio. Nämä sävyt, kuten mattalakkakin tulevat myyntiin tämän kuun lopulla.

Laukkuna toimi extemporena H&M:n perus musta laukku kullansävyisellä ketjulla, tarvitsin laukun johon mahtuu perusjuttujen lisäksi tämän flunssan takia pari lääkettä ja nessuja, joten jouduin ottamaan eri laukun, kuin olin suunnitellut. Mutta se toimi kivasti ja sinne mahtui kaikki tarpeellinen.




Mekkona toimi vuonna 2012 lentokentältä ostamani klassinen musta mekko. Ostin tämän heräteostoksena lähtiessämme Pariisiin, ja kyllä kannatti, se on nimittäin pelastanut jo muutaman tilaisuuden, johon olen siistimpää mekkoa tarvinnut. Vyö ei kuulu mekkoon, se on itseasiassa Anne-Mari Pahkalan suunnittelemasta mekostani otettu, sillä muut vyöni eivät tähän mielestäni niin kivasti sopineet.



Hiukset laitoin alien-kampaukselle, eli tupeerattu niskaponnari ja kiharretut latvat. Rakkaat hiukseni vain ovat niin kököt, että aineista huolimatta kiharat veltostuvat aina nopeasti, eli latvat muodostivat jo hetki kiharruksen jälkeen vain sotkuisen kasan. Kiva.

Häät itsessään olivat todella mielenkiintoiset, sillä hääparin toinen osapuoli on kotoisin vietnamista, ja puolet häävieraista olivat täten myös vietnamilaisia. Häissä näkyi vahvasti vietnamilainen kulttuuri ruoasta ohjelmaan.

Ruoka poikkesi perinteisestä suomalaisesta hääruoasta paljon, tarjolla oli mm. jonkinlaisia täytettyjä nyyttejä; Jiao-Zi dumplingseja, jättikatkarapuja, Ma-Po tofua, kantonilaista, paahdettua ankkaa jne. Ohjelma puolestaan poikkesi totutusta siten, että ohjelmassa oli perinteisen hääkimpun sekä sukkanauhan heiton lisäksi mm. konjakkikierros, jossa onniteltiin hääparia vietnamilaisen onnen toivotushuudon ja konjakkisnapsin kera. Tämä kierros tehtiin pöytäkunnittain, eli hääpari ja hääparin vanhemmat kiersivät kaikki, tässä tapauksessa 12 pöytää ja yhtyivät snapseihin ja huutoihin.

Oli mielenkiintoinen kokemus olla kahden kulttuurin häissä vieraana. Kyllä ne häät on aina ihania, rakkautta on ilmassa ja näkee paljon tuttuja. Kotiin päästiin kolmen maissa, ja aamulla unta riitti pitkälle yli puolen päivän. Viikonloppu meni ohi nopeasti, kun oli kokoajan jotain puuhaa.

Kivaa alkanutta viikkoa teillekin! :)

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Reebok Classic - syksyn parhaat tennarit + alennuskoodeja

Valkoiset tennarit ovat niin klassinen valinta, että ei siitä pääse mihinkään yrittämälläkään. Itsekin olen kova valkoisten tennareiden kuluttaja, ja minulta niitä löytyykin yhteensä neljä paria. Yhdet Nike Air Maxit, yhdet Adidakset, yhdet Elloksen oman malliston tennarit ja nyt uusimpana nämä ihanat, Reebokin nahkatennarit.

Nahkaisissa on se hyvä puoli, että hyvin suojattuna ne hylkivät likaa paremmin, kuin kankaiset kaverinsa. Omat Air Maxit alkaa olla muutaman kuukauden käytön jälkeen jo sellaisessa kunnossa, että koneeseen pitäisi heittää puhdistumaan. Mutta nämä nahkaiset, niille toivon parempaa tulevaisuutta ja niistä aion myös pitää paremman huolen.





Nämä Reebokin tennarit istuivat omaan jalkaani heti todella kivasti ja niissä on ihanan tukeva pohja. Kävely tuntuu vakaalta ja mikään kohta jalasta ei tullut kipeäksi ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Eikä kyllä ole tullut sen jälkeenkään. Näillä mennään pitkälle syksyyn, toivon että lumi ei tule aikaisin.

Lisätietoja ja kuvia näistä Reebok Classiceista löytyy täältä.


Valkoisten tennareiden ystäville löytyy hyvin vaihtoehtoja, ja täytyy muutenkin todeta, että Elloksen kenkävalikoima on mielestäni oikein kelpo - paljon erilaisia malleja ja merkkejä on saatavilla.



1. Adidas Los Angeles tennarit täältä 
2. Ellos tennarit täältä 
3. Lacoste Carnaby tennarit täältä
4. Reebok Princess tennarit täältä


Kuten sanottu, valkoiset tennarit on hyvin klassinen, mutta tällä hetkellä myös todella trendikäs valinta. Siksi mielestäni jokaisen tulisi omistaa edes yksi pari, ah niin kauniita valkoisia tennareita - jos siis niistä sattuu vain pitämään.

Ja jos likaantuminen pelottaa, niin hyvillä suojasuihkeilla saa kenkään suojaavan pinnan, ja kun käsittelyn jaksaa uusia esim. kerran kuussa, pysyy valkoinen vaaleana pitkään. Myös hyviä puhdistusaineita löytyy mm. kenkäkaupoista ja isoista marketeista. Itsellä onkin edessä puhdistusaineen metsästys edessä, että saan Air Maxit taas käyttökuntoon.

Jos olet suunnitellut tilaavasi Ellokselta jotain, esim. syyskenkiä, huonekaluja tai sisustusta, niin tässä pari hyvää alennuskoodia:

30% alea kalleimmasta tuotteesta + säästä toimituskulut!
Koodi: 345403 - kopioi koodi,  aktivoi alennus ja shoppaile täällä >

Alennuskoodi koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. 30%:n alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Voimassa 30.12.2016 asti. Ale ei valitettavasti käy ei alennusta-tuotteisiin eikä merkkituotteisiin.


20% alennusta kodinvalikoimasta, myös huonekaluista ja tuotemerkeistä!
Koodi: 345415 ja voimassa enää tänään, 21.8.! Kopioi koodi, aktivoi alennus ja shoppailemaan pääset tästä >

Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia kodintekstiilejä, sisävalaisimia, sisustustuotteita, tapetteja, mattoja ja huonekaluja. Alennus on voimassa 21.8.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran.

Sisältää mainoslinkkejä

torstai 18. elokuuta 2016

Höyryhengitys: helpotusta flunssaan ja oiva kauneuskikka

Osa teistä tietääkin, että olen astmaatikko ja tullessani kipeäksi, asiaan kuuluu myös todella kova yskä. Olen sairastanut kroonista yskää jo vuosia, eli yskä tulee ja menee, joskus se on päivittäistä ja joskus viikottaista. Olen käynyt asiasta lääkärissä ja sitä on tutkittu paljon ja joitain syitä epäiltykin. 

Tämän lievän yskän kanssa olen oppinut elämään, mutta flunssan tullen se äityy usein niin pahaksi, etten pysty nukkua öisin ja suoraan sanottuna oksennusrefleksit ja vatsalihakset ovat kovilla. Lisäksi kovan yskäkohtauksen jälkeen menen usein voimattomaksi ja koko kroppa tärisee. Tälläkin viikolla olen "nauttinut" yhteensä yhdeksää eri lääkettä hillitäkseni flunssan ja yskän oireita. Lääkkeet eivät kuitenkaan tepsi läheskään aina, oikeastaan harvemmin kuin useammin.

Siispä päätin kokeilla vanhan ajan kikkaa, höyryhengitystä...

Ette usko mikä tunne oli, kun sain viime yönä nukuttua yöni kolmen tunnin pätkissä ilman järisyttäviä yskäkohtauksia. Toissayön valvoin kokonaan, samoin Tuukka. Viime yönä paloi hermo ja lähdin yläkertaan keittelemään vettä. Hengitin ensin 20 minuuttia pelkkää vesihöyryä, sen jälkeen silppusin puolikkaan valkosipulin ja sekoitin sen kiehuvaan veteen, ja kun vesi oli jäähtynyt hieman, hengittelin sipulihöyryjä kymmenisen minuuttia. Tämän jälkeen sain kuin sainkin unta ja heräsin vain pari kertaa yön aikana yskäisemään, mutta yskä ei ollut niin syvältä kumpuavaa ja sen aiheutti vain pieni kutina kurkunpäässä.

Sen lisäksi, että höyryhengitys voi tuoda helpotuksen yskään, se auttaa myös avaamaan nenää. Vesihöyry tekee myös kasvoille hyvää, se nimittäin avaa ihohuokosia, jolloin epäpuhtaudet on helpompi poistaa. Tätä kannattaa tehdä oli flunssaa tai ei, aina välillä kasvoille. Mutta tällä kertaa itselle tästä oli enemmän apua flunssaan. Tänään olen höyryhengitellyt pariin otteeseen 10 minuuttia kerrallaan ja aion jatkaa sitä vielä pariin kertaan ennen nukkumaanmenoa.

Miten höyryhengitys tapahtuu?

  • Keitä kattilassa vesi kiehuvaksi ja kaada vesi astiaan, jossa se pysyy hyvin lämpimänä, esim. keraamiseen kulhoon tai vatiin.
  • Testaa ensin käden ulkokämmenellä höyryn lämpö, se ei saa polttaa kättä.
  • Asetu astian yläpuolelle (noin 20 cm astian ylle) ja aseta päällesi puhdas pyyhe tai muu kangas.
  • Hengittele normaalisti välillä suun ja välillä nenän kautta höyryä noin 10-20 minuttia. Lopeta jos höyry alkaa tuntua liian pahalta. Itselläni se tuntuu vain mukavalta.
  • Huomioi, että nenän kautta hengittäessä höyry voi tuntua kuumemmalta, eli nouse ylemmäs ennen kuin alat hengittää nenän kautta, jos höyry tuntuu liian kuumalta.

Veden sekaan voi laittaa esim: murskattua / silputtua valkosipulia, inkivääriä tai sitruunaa.

Tästä on ollut minulle apua, kannattaa kokeilla ehdottomasti viimeistään silloin, kun flunssa vaivaa.
Onko ruudun sillä puolen muita yskijöitä?

Kohdevinkkejä Mallorcan lounaiskulmaan

Lupasin kirjoitella tänne hieman infoa ja vinkkejä liittyen tuohon alueeseen, jossa tällä kertaa pyörittiin Mallorcan saarella. Viime kerralla Palman lähellä majoittuessamme vuokrasimme auton ja kiertelimme vuoristoa, tällä kertaa luotettiin paikallisbusseihin, niillä kun pääsee matkaamaan oikein kivasti pienemmällä alueella. Kuvituksena sekalaisia kuvia reissultamme, kuvan alla mainittu aina kohde, josta kuva on otettu.

Mallorcalle matkustaessa suosittelen todella lämpimästi Palman läheisyyteen majoittumista, sillä kaupunki on itsessään niin upea, että siellä jaksaa viettää useammankin päivän. Toki lapsiperheille mahtava kohde on esim. pohjoisosan Alcudia upeiden rantojensa ja lapsiystävällisyydensa ansiosta, mutta jos yhtään kaupunkihommelit kiinnostaa, niin Palma on the place to be. Ja Palma on toki myös lasten kanssa helppo kohde - eli no worries!

PALMA


PALMA

PALMA
Mallorcan eteläosassa sijaitsee saaren pääkaupunki, Palma. Palma on yksi suosikkikaupungeistani, se on todella viehättävä. Keskustassa on kaikki kaupat, joita etsiä saattaa luksusmerkeistä ketjukauppoihin, ja katedraalin taakse kätkeytyviltä pikkukujilta voi löytää vaikka mitä ihania putiikkeja. Putiikit ja pienet, tunnelmalliset kujat tuntuvat jatkuvan jatkumistaan, eli hyvät kävelykengät tänne mukaan on paras vinkki mitä voin antaa. Ja paksu lompakko ;)

Syöminen Palmassa on noin Suomen hintatasoa, juominen on edullisempaa. Hintaesimerkkejä Palman keskustasta: tapakset 4 euroa / kpl, Sangria lasi 4 euroa, kannu (1l) 12 euroa. Espanjassa jaetaan usein kannu kahteen pekkaan, ja yleisin kysymys sangriaa tilatessa onkin että kannu vai lasi. Kannattaa muuten maistaa myös shampanja-sangriaa, on omaa lemppariani. Hintataso kaupoissa noin Suomen tasoa, tosin Zarassa ja Mangossa sama tuote saattaa maksaa muutamia euroja vähemmän kuin Suomen liikkeissä.

Palmassa on ihanaa arkkitehtuuria ja kauniita rakennuksia, siellä jaksaa pyöriä ja katsella taloja vaikka miten kauan. La Seun katedraali on kaunis ja sen ympäristö myös. Kaikki suurimmat muoti- ja ketjuliikkeet ovat ihan ydinkeskustassa Passeig del Born sekä Av. de Jaume III -katujen varsilla. Kannattaa käydä myös Palmasta Cala Mayoriin päin sijatsevassa Porto Pi -ostoskeskuksessa. Sinne kävelee noin 15-20 minuuttia keskustasta, mutta sinne pääsee myös kätevästi paikallisbusseilla jotka kulkevat satamakatua (Avinguda de Gabriel Roca) pitkin.

PALMA
PALMA


CALA MAYOR
Cala Mayor sijaitsee heti Porto Pi:n jälkeen rannikolla seuraavana, pieni kylä, jossa myös espanjan kuninkaallisten kesäasunto sijaitsee. Cala Mayorissa majoituimme vuonna 2009 ja kylä oli saanut hieman modernimman ilmeen sitten viime käynnin. Pieniä kahviloita, ravintoloita ja leipomoita, pieni ja kaunis ranta, muutamia marketteja ja "rättikauppoja" sekä mm. Joan Mirón museo, jossa kannattaa käydä jos surrealistinen ja yllättävä taide miellyttää. Cala Mayorista pääsee todella nopeasti, noin 10 minuutissa Palmaan paikallisbusseilla.

PORTALS NOUS
"A little more luxurious" -kuvastaisi tätä paikkaa hyvin. Portals Nousin pieni, idyllinen kylä ja Puerto Portalsin luksusjahtisatama sopivat hyvin laatua kaipaaville. Myös hinnat ovat täällä kovemmat. Satamasta voi bongata maailmankuulujen tähtien jahteja. En ole majoittunut täällä, mutta käyty kävelemässä satama-alueella. Koko kylä on oikeastaan aika pieni ja satama onkin paikan keskus. Portals Nousista löytyy myös Marineland, jossa pääsee ihailemaan delfiinishowta ja katselemaan eksoottisia eläimiä flamingoista apinoihin. Liput 22€ aikuinen ja 13€ lapsi.

PALMA


PALMANOVA
Palmanova, paikka jossa majoituimme tällä kertaa. Monipuolinen lomakohde, kiva sekoitus espanjalaisia ja muita kansalaisuuksia. Paljon skandeja ja brittejä. Täällä britit kuitenkin vanhempia, nuorempi brittikansa löytyy Palmanovan kainalosta, Magalufista. Tämän postauksen loppuosassa on mainittu palveluita, joita Palmanovasta löytyy: Hotellimme Mallorcalla. Suosittelen majoittumaan Son Matias rannan kupeeseen, se oli mielestäni kaikista kolmesta Palmanovan rannasta mukavin, tilavin ja siistein.

MAGALUF
Magaluf on kuin Agia Napa kakkonen, päivisin teillä vaeltelee väsyneet nuorisolaumat tai yksittäiset laahustajat, iltaisin kaupunki herää eloon ja bailut on käynnissä aamuun asti. Täältä löytyy suurimmat clubit ja discot, joissa keikkailee kesäkaudella viikottain nimekkäitä artisteja ja DJ:itä. Bilekansa koostuu suurelta osin skandeista ja briteistä. Magalufissa on paljon kaveriporukoita, jotka ovat lähteneet kimpassa bilelomalle. Suurin ikäryhmä ehkä noin 18-25 -vuotiaat. Magalufissa on myös hotelleja, jotka on suunnattu nuoremmalle väelle ja niissä on pool partyt jo heti aamusta käynnissä.

CAMP DE MAR
CAMP DE MAR

CAMP DE MAR
Täät paikkaa odotin, kuvien perusteella upea, kokemus vähän plääh. Ranta aivan täynnä ja "meressä" sijaitsevaan ravintolaan ei mahtunut syömään, sillä kaikki pöydät oli varattu, vaikka ravintolassa oli asiakkaita vain 1/3 osaa. Todella paha rysä, ja itse kylä niin pieni, että sen näkee yhdeltä seisomalta. Pari hassua kauppaa ja ravintolaa. Näytti olevan paljon venäläisiä matkaajia. Myös brittejä oli paljon. Kaunis paikka jos olisi tyhjempi, mutta muuta se ei tarjonnut. Pettymys.

PORT ANDRATX
PORT ANDRATX



PORT ANDRATX
Aivan ihana satamakaupunki kahviloineen ja putiikkeineen. Tämäkin kohde ehkä hieman vauraampi, paljon luksusasunnon välittäjiä ja taidemuseoita. Hintataso ravintolassa ihan samaa tasoa kuin Palmassa esimerkiksi. Paljon vaateputiikkeja, joissa myydään ihania puuvilla- ja silkkivaatteita. Täällä olisin voinut viettää enemmänkin, kuin yhden päivän. Tänne kannattaa tulla alkuillasta ostoksille, syömään ja nauttimaan sataman valoista. Vilkas liikenne rantakadulla.

PORT ANDRATX

PORT ANDRATX


Tässä nyt pienet esittelyt muutamasta kohteesta, kannattaa googlailla lisäinfoa tai kysyä lisätietoja minulta, jos joku paikka kolahti enemmänkin. :) Mallorca on kaunis paikka ja siellä riittää nähtävää monelle lomaviikolle.

Hintatasosta vielä sen verran, että koin Palmanovan edullisemmaksi kuin esim. Turkin Alanyan. Mm. juomien (niin holittomien kuin alkoholijuomienkin) suhteen hinnat ovat huomattavasti halvemmat Palmanovassa. Ravintoloissa virvoitusjuoma, esim. Cola Zero maksaa noin 2 euroa, olut saman verran (riippuen mitä ottaa, paikallinen tuoppi noin 2€ & Corona noin 3€). Joissain paikoissa näki tarjouksia 2 x pint (joka ei muuten ole pint vaan 0,5l tuoppi) yhteensä 5€. Drinkit 5 - 8€, yleisimmin halvempia, kuin kalliimpia. Sangria 4-5€/lasi ja 8-12€/kannu.

Salaatit, pastat, pizzat 5-7 euroa, pihvit 11-15 euroa, ribsit 11-16 euroa. Kaikkiin tarjoillaan ranskikset sivuun, eli kannattaa pyytää vaihtamaan ne salaattiin jos ei jaksa / halua syödä ainaisia ranskiksia. 

Bussilippu Palmanovasta Palmaan 3,10€, taksi Palmanovasta Palmaan 20€. Taksin aloitusmaksu noin 3 euroa riippuen kellonajasta. Takseissa aina mittarit päällä, voi luottaa takseihin.

Palmanovassa oli aika kalliit aurinkovarjot ja -tuolit rannalla, 2 tuolia + varjo 13€ / pv. Son Matias rannalla on paljon tilaa makoilla viltin tai pyyhkeen päällä, näin tehtiin melkein kaikkina päivinä.

Kaupoissa kiinteät hinnat merkittynä, ei sisäänheittäjiä (paitsi ravintoloissa iltaisin, kohteliaita eikä tyrkkyjä), hyvä ja mukava palvelu. Siinäpä päällimmäiset ajatukset. Suosittelen kohdetta kyllä kaikille mielelläni - on hyvä tukikohta, josta helppo retkeillä muuallekin saarelle.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Long time no see: MY MAKE UP

Meikkikuvia ja -juttuja toivotaan usein ja voi, niitä kyllä tykkään tehdä, mutta aikaa on ollut hieman vähän näihin nyt lähiaikoina. Nyt kuitenkin päätin skarpata ja kokeilla viikonloppuisiin häihin meikkiä ja samalla käytin meikkiin aiemmin mainitsemaani Max Factorin Cappuccino nudes -luomiväripalettia. Kuvista näkyy hieman tämä flunssan aiheuttama väsymys, ja meikin teon jälkeen kaaduinkin sänkyyn - huomaa, että ei ole ihan täysissä voimissaan. Mutta tulipa kokeiltua ja tehtyä, tässä kuvia, olkaapas hyvät.


Monesti sanotaan, että ruskeisiin silmiin kannattaisi käyttää esimerkiksi vaaleanpunaista tai turkoosia luomiväriä - ja kyllähän ne korostavakin omaa silmän väriä kauniisti, mutta kuten olen jo aiemminkin sanonut, itse viihdyn ehdottomasti parhaiten ruskeassa silmämeikissä.




Meikissä käytetyt tuotteet:

POHJA: Maybelline FIT Me meikkivoide, sävy 250 / Maybellinen FIT Me puuteri, sävy 250 / Anastasia puuterimainen Contour Kit
SILMÄT: Max Factor Cappuccino nudes paletti / Lumene True Mystic ripsiväri musta / Lumene True Mystic precise tip eyeliner musta
KULMAT: Anastasia Brow Wiz kulmakynä, sävy soft brown
HUULET: Lumene True Passion Lip Color, sävy nro. 8, Vanamo







Oma meikkielämäni on oikeastaan aika tylsää, sillä meikkaan lähes aina samalla kaavalla. Olen todella huono kokeilemaan erilaisia silmämeikkejä ja myös aivan liian mukavuudenhaluinen viihtymään erilaisissa, ei minunlaisissa meikeissä. Arkisin meikkaan vain pohjan ja käytän alaripsissä ripsiväriä, joskus sipaisen huulipunaa tai sävytettyä huulirasvaa huuliin. Viikonloppuisin tulee sitten meikattua illanistujaisiin ja muihin menoihin enemmän, ja se toistaa usein samaa kaavaa. Tässä se oikeastaan näkyykin. Joskus jätän esim. eye linerin pois, mutta aikalailla staattinen tuo meikkini on. Mutta mitä sitä hyväksi totuttua vaihtamaankaan.

Tarkempia tietoja ja arvioita luomiväripaletista löydät tästä postauksestani.

Hotellimme Mallorcalla

Näkymä parvekkeeltamme


Olen ollut jokseenkin pettynyt pariin viime hotelliimme Mallorcalla, ja tälläkään kertaa ei siis odotukset olleet kovin korkealla hotellimme suhteen. Mutta heti aulaan astuttaessa tajusin, että nyt taitaa tulla iloinen yllätys.

Hotellimme oli huoneistohotelli Nova, joka sijaitsee Palma Novan ja Magalufin taitteessa, Son Matias Beachilla. Palma Nova koostuu kolmesta rannasta, ja tämä meidän hotelli sijaitsi kaikista viimeisimmällä rannalla Palmasta päin katsottuna. Nova on 3 tähden huoneistohotelli ja siinä on 5 kerrosta.

Saimme huoneen korkeimmasta kerroksesta. Saavuimme hotellille yöllä ja kurkin heti parvekkeelta ja ikkunoista ulos, mutta säkkipimeässä en mitään nähnyt, joten painuin pehkuihin. Aamulla herätessäni, juoksin puolialasti parvekkeelle ja AH mitkä näkymät siellä odottikaan. Rajoitetuksi merinäköalaksi kai sitä kutsutaan, vaikka emme olleet sellaista varanneet. Mutta yhtä paljon, ellen enemmän, nautin myös toiseen suuntaan katsottaessa näkyneistä vuoristomaisemista. Vuoret ja meri, ne ovat vain niin vaikutusvaltaisia. Ja kuten ensimmäisen, aloitin myös kaikki muut loma-aamut istuskelemalla parvekkeellamme katsellen upeita maisemia.

Parvekenäkymä toiseen suuntaan


Huoneet olivat hyvin perinteiset huoneistohotellin huoneet; yhdistetty olohuone ja keittiö sekä erillinen makuuhuone. Molemmat huoneet olivat tilavia ja parasta näissä huoneissa oli kaappitila - sitä nimittäin riitti ja henkareita oli paljon! Tämä olisi siis esim. tyttöseurueelle täydellinen hotelli kaappitilan suhteen. Myös kylppäri oli tilava ja moderni. Sisustus huoneistoissa on vaatimaton, simppelit pöydät ja sohvat ja  aika huonot sängyt, mutta niihin on totuttu matkustaessa, eikä niistä sen kummemmin välitä. Lisäksi suihkun paine oli (kuten melkein aina hotelleissa) aika kehno. Muutoin todella hyvä huone, tilava ja siisti. Äänet kantautuvat toisista huoneista, mutta sekin on normaalia matkustellessa. Siivous tehtiin meidän loman aikana viisi kertaa viikossa. Siivous oli hyvin perinteinen, ei mitään ylimääräisyyksiä.

Novan allasalue


Hotellin aula ja yleiset tilat oli tosi hyvät ja siistit, ja allasalue oli todella kaunis. Hotellin aulassa oli myös pieni market alue, josta sai ostaa juomia ja pientä syötävää, esim. sipsiä ja herkkuja huoneeseen. Uloskirjauduimme lähtöpäivänä klo 12, ja koska lento oli vasta myöhään illalla, saimme käyttää hotellin yleisiä suihkuja rannalta tullessamme. Tämä on kiva lisä, niin voi ottaa viimeisestäkin päivästä kaiken irti.

Altaalla järkättiin ohjelmaa päivittäin aikuisille (mm. joogaa) ja lapsille (mm. tanssia ja pelejä). Hotellin asiakkaat koostuivat suurelta osin perheistä tai aikuisista pariskunnista. Allasalueella oli myös edullinen allasbaari / ravintola, josta sai juomia ja syötävää. Hotellissa oli paljon brittejä ja skandeja. Allasalue oli harmiksemme vain todella varattu kokoajan, eli tuolit varattiin heti aamusta ja allas oli täynnä porukkaa. Siksi päätimmekin viettää kaikki päivät tien toisella puolella sijaitsevalla, ihanalla rannalla.

Hotellin etupihalta


Hotellista hyvän teki sen sijainti ja kaunis ympäristö. Hotellin piha-alue oli kuin pientä sademetsää, paljon palmuja ja vehreyttä ympärillä ja linnut sirittivät kauniisti. Heti hotellin vierestä meni paikallisbussit sekä Palmaan, että toiseenkin suuntaan ja kaikki Palma Novan ja Magalufin palvelut ja viihdykkeet oli kävelymatkan päässä hotellista.

Hotellin välittömästä läheisyydestä löytyy ainakin pankkiautomaatteja, ruokakauppoja, ravintoloita ja baareja, bussipysäkit, leipomo, ranta ja vaateliikkeitä. Noin 15 min kävelymatkan päästä löytyy paljon viihdykkeitä lapsille, lisää rantoja, Magalufin bilekeskus ja suuret clubit joissa esiintyy kansainvälisiä huppuartisteja ja DJ:itä (meidän aikana esim, David Guetta & Nicky Romero), paljon erilaisia ravintoloita ja baareja. Kohde soveltuu siis loistavasti sekä lapsiperheille, että sellaisille jotka kaipaavat kovempaa menoa lomaltaan juhlien merkeissä. Ja paljon näkyi myös vanhempaa matkaajaa, eli on myös ihan aikuisten ja vanhempienkin suosiossa tuo paikka. Jos aitoa espanjalaista kulttuuria ja ruokaa kaipaa, kannattaa hypätä bussiin tai taksiin ja suunnata Palmaan, noin 15 km päähän Palma Novasta. Siellä aukeaakin jo aivan erilainen maailma sitten, suosittelen!

Plussat ja miinukset:

+ sijainti
+ siisteys
+ pihapiiri
+ hyvä palvelu respassa

-  täysi allasalue
- äänet kantautuu huoneisiin

Suosittelisin tätä hotellia muillekin, ja miksen itsekin menisi sinne uudelleen, jos samaan kohteeseen lähtisin. Hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvä hotelli. Jos hotelli kiinnostaa, niin tästä pääset kurkkimaan lisäkuvia mm. itse hotellihuoneesta ja yleisistä tiloista.

tiistai 16. elokuuta 2016

Mallorcan löytöjä

Esittelen todella harvoin täällä blogissa mitään ostoksiani, jollain tapaa se ei ole tuntunut ihan luonnolliselta. Usein täällä näkyy vain sellaiset asiat, joita haluan suositella teillekin käyttöön. Mutta saan aika usein toiveita siitä, että olisi kiva nähdä ostoksia tai vaatejuttuja enemmänkin, joten päätin tällä kertaa vilauttaa hieman Mallorcalta tekemiäni löytöjä. Tässä ei ole kaikkia, mutta ehkä ne mieluisimmat.

Yleensä ulkomailla pyrin koluamaan sellaisia kauppoja, joita ei täältä kotimaasta löydy. Rakastan pieniä, yksittäisiä putiikkeja, joiden rekeiltä saattaa löytää mitä ihanimpia vaatteita ja asusteita. Tälläkin kertaa tein yhden hyvän mekkolöydön ja lisäksi löysin kauniit sandaalit, jotka ajattelin pukea jalkaani viikonlopun häihin.

Tässä postauksessa kuitenkin näkyy eri asiat, nimittäin tein todella kivoja löytöjä Mangosta, jonne menin lähes viimeisenä - siksi koska "se on myös Suomessa".. Mutta koska siellä oli myös miesten osasto, käytiin Tuukan kanssa koluamassa myös Mango läpi. Ja onneksi käytiin.



Usein ulkomailla ostelee kaikkea mitä voi käyttää reissussa, kesämekkoja, toppeja jne. Mutta koska Palman kaikkiin kauppoihin oli tulleet jo syysmallistot, löysin kivoja juttuja syksyksi töihin. Se onkin mielestäni fiksumpaa ostaa tulevaa, kuin jo kulunutta sesonkia. Tämä kaunis kuvassa näkyvä kullanvivahteinen neule on ihanan ilmava ja kevyt, ja oikein sopiva toimistovaate.


Neuleelle kaveriksi bongasin kassan viereiseltä hyllyltä yksinäisenä riippuvan kaulakorun. Jollain tapaa tykkään todella paljon kaulakoruista, joissa on pitkä, ohut ketju ja hieman raskaampi riipus. Käytän vain vähän koruja ja silloin kun käytän, haluan niiden olevan helppoja ja simppeleitä. Tämä on juuri sitä.


Tämän laukun kanssa meinasi käydä hassusti, sillä seisoin jo jonossa, kun takanani seissyt leidi bongasi vieressämme olleesta hyllystä myöskin yksinäisenä makaavan laukun. Huomasin heti, että laukku olisi minulle täydellinen ja ihastuin siihen palavasti mitä enemmän takanani ollut nainen sitä tutki ja kieputteli käsissään. Pulssi nousi, vilkuilin sivuille etsien laukkua muualta, mutta nopeasti tajusin sen olevan viimeinen laatuaan, kun naiselle jutellut myyjä sanoi sanan "final".

Mietin jo päässäni miten saisin naisen luopumaan laukusta, ja juuri kun oli minun vuoroni astua kassalle, näin sivusilmällä naisen laittavan laukun takaisin hyllylle. Kuin reaktionomaisesti astuin askeleen sivuun, nappasin laukun äkkiä käteeni ja heitin sen vielä ostosteni päälle kassalle. Kassaneiti hymähti huvittuneena, takanani olevan naisen ilmettä en edes uskaltanut kääntyä katsomaan. En edes katsonut laukun hintaa tai materiaalia, se vain oli täydellinen myös arkikäyttöön ja siksi se oli saatava hinnalla millä hyvänsä.

Bling, laukku piipattiin kassalla koneeseen ja hinta näytti 29,99€ - ei paha, tuumin mielessäni. Voittajan askelin hiivin pois myymälästä ja tuuletin Tuukalle voittoani. Vasta myöhemmin tutkiessani laukkua, huomasin siinä riippuvan tägin, jossa luki "Authentic Leather". Vaikka yleensä minulla ei ole väliä, käytänkö nahkaisia vai muuta materiaalia laukuissa, oli olo aika äimistynyt, nahkalaukku alle kolmellakympillä - hyvä löytö siis. Toivon sen kestävän ja on kiva saada LV Siracusalle kaveri arkikäyttöön. Huomasin muuten, että kuvassa läppä on käännetty väärin päin, eli tuota voi käyttää myös siten, että hihnojen kiinnikeosat jäävät läpän alle piiloon.





Yksi kauppa, johon on mahdollisuuksien mukaan aina päästävä, on Kiko. Siellä on mielestäni todella kivoja meikkejä ja hinnat ovat edulliset. Nämä sinkkuluomivärit maksavat vain 2,90€ / kpl ja nappasin tällä reissulla pari suosikkisävyä mukaani. Jos Kiko ei ole ennestään tuttu, niin suosittelen tutustumaan. Kyseessä on italialainen kosmetiikkabrändi. Kikon verkkokauppa toimittaa myös Suomeen, mutta postikulut ovat aika kovat mielestäni. Alle 49 euron ostoksista kulut ovat 13,90 euroa ja yli 49 euron ostoista 8 euroa.

Mutta kuten sanottu, itse tuotteet ovat todella halpoja ja jos niitä on pakko saada, niin kyllä ne postikulutkin sitten maksaa, kerran se kirpaisee. Itse olen yrittänyt aina reissun päältä löytää Kikon, niin saa samalla hyödynnettyä sitten ja katseltua tuotteita ihan livenä paikan päällä. Kiko on todella suosittu liike, tälläkin kertaa sain väistellä kyynärpäitä ja ihmetellä, kun kaikilla oli ostoskorit käsissään, jonne heittelivät summa mutikassa tuotteita. Kannattaa pistäytyä, jos paikan ohi sattuu pyörähtämään! Palmassa Kiko sijaitsee aivan El Corte Inglesia vastapäätä, Av. de Jaume III varrella.

Tällaisia löytöjä tarttui mukaan Palmasta tällä kertaa. Mitä mieltä, onko ostosten esittelyt aivan plääh vai ihan kivaa vaihtelua silloin tällöin blogin sisältöön? :)