sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Juhlahumua

Mekko River Island


Viikko on hujahtanut älytöntä vauhtia ohitse, niin paljon kaikkea on mahtunut tähän viikkoon. Aloin olla jo tiistaina ihan viikonlopputunnelmissa, sillä eilen juhlittiin parhaan ystäväni sekä toisen ystävämme yhteisiä kolmekymppisiä. Siispä niitä odotellessa meni oikeastaan koko viikko.

Torstaina oli jännittävät hetket, kun oli aika jatkaa käteni ruusutatuointia. Huomasin jännittäneeni turhaan, sillä tuo paikka oli itselle yllättävän helppo, emmekä tehneet montaa tuntia tällä kertaa. Saatiin kivasti tehtyä kokonaisuutta vähän paremmaksi ja keksittiin jatkoa kuvalle, jonka toteutamme seuraavalla kerralla. On se vain aina yhtä ällistyttävää, kuinka joku voi olla niin taitava, että tuottaa maalauksen omaisia taideteoksia iholle.

Kuten mainitsinkin täällä aiemmin, minulla oli perjantaille sovittu kulmien microblading, mutta päätimme tekijän kanssa siirtää aikaa, sillä lauantaina oli tosiaan isot juhlat, ja kulmat olisivat olleet siellä vielä hyvin tummat ja punoittavat.

Eilinen sitten saapui nopeasti, ja oli aika juhlia ystävien pyöreitä synttäreitä; juhlille oli varattu Kappelin kellari koko illan ajaksi, ja viihdyimme siellä yömyöhään. Alkuillasta eräs tuttumme kävi esittämässä meille upeaa vannetanssia ja myöhemmin tanssilattian viihdyttämisestä vastasi DJ. Menin itse juhlapaikalle jo ajoissa, samaan aikaan kuin synttärisankari, ja koristelimme tilaa hieman. Ilta oli pitkä kaikkine ohjelmanumeroineen, ja kahden maissa alkoi jaloissa tuntua sen verran, että oli aika suunnata kotiin. Juhlat onnistuivat todella ihanasti, ja synttärisankarit viihtyivät silminnähden. On aina niin mukavaa nähdä rakkaat ihmiset onnellisina.

Tänään heräsin virkeänä sunnuntaihin, otin aika rauhallisesti eilen, sillä tänään meillä on jonkin verran ohjelmaa. Kävin aamulla kävelyllä koirien kanssa meidän lähimetsässä, ja nautin lämpimästä säästä; aivan ihanaa että kesä alkaa lähestyä, olen ehdottomasti enemmän lämpimän sesongin ihminen. Oikeastaan ainoa ei niin mukava asia, jonka keksin äkkiseltään kevään tulosta, on punkit ja niiden mukanaan tuomat päivittäiset koirille tehtävät punkkitarkastukset sekä punkkipantojen käyttäminen.

Uusi viikko on aivan nurkan takana, ja se onkin pääsiäisviikko - kaksi pätkäviikkoa edessä. Olen suunnitellut tekeväni kunnon kevätsiivouksen pääsiäisviikonloppuna, kun on neljä päivää vapaata. Mietin myös, että olisikohan nyt aika laittaa ensimmäiset kukat parvekkeelle ja korvata kanervat joillain värikkäillä kukilla. Oikein mukavilla fiiliksillä kohti uutta viikkoa - kevät on täällä! 😊

Tällaista tänne, juhlahumua ja muuta mukavaa. Miten teidän viikko ja viikonloppu on sujunut? 💋

2 kommenttia :

  1. Kuulostaa mukavilta juhlilta ja mekkokin näyttää ihanalta. :) Mulla oli perhe viikko, kaikki siskot oli kotikotona käymässä ja kerrankin oltiin kaikki koolla hetken. <3 Alkuviikko ja viikonloppu menikin sitten töissä, lauantaita lukuunottamatta, kun saateltiin mummu viimeiselle matkalle. <3
    Mukavaa pääsiäisen aikaa! Itellä koittaa myös vapaat ja olis tarkoitus nähdä sukulaisia. Lisäksi suunnittelin ikkunoiden pesua sisäpuolelta jo valmiiksi ja myöhemmin sitten ulkopuolelta, saa nähä jaksaako. :)

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊🌸 Mulla myös pääsiäisenä ikkunanpesusuunnitelmia 💪🏻 Kivaa alkanutta viikkoa! 😘

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.