maanantai 8. toukokuuta 2017

Vapaus





Viikonlopun aikana stressitasot ovat laskeneet, ja oma itseni on pilkahdellut esiin. Perjantaina oli viimeinen työpäiväni vanhassa työpaikassa, ja huomasin, että lauantaina tunsin helpotusta. Olo oli kevyempi kuin aikoihin. Yksi stressin aihe vähemmän, ja nyt kun kaikki on hoidettu vanhassa paikassa kuntoon, voi alkaa miettiä tulevaa uusin silmin.

Tänään heräsin ennen yhdeksää pirteänä. Tepastelin koirien kanssa terassille nauttimaa raikkaasta aamusta, ja istuin vain hiljaa. Hengitin syvään viileää aamun kostuttamaa ilmaa ja puhalsin ulos. Olo oli jokseenkin tuttu, sillä eihän siitä ole kuin muutama vuosi, kun tein pelkkää blogityötä kotoa käsin parin vuoden ajan. Tosin tällä kertaa tilanne ei ole aivan sama, sillä en aio jäädä kotiin, vaan löytää hyvän, osaamista vastaavan työn. Mutta juuri sillä hetkellä tunne oli, kuin muutama vuosi sitten "kotitoimistolla".



Aion ottaa kaiken irti tästä ajasta, kun en ole vielä löytänyt uutta työtä - sen hetken, kun olen kotona, saan panostaa blogiin, kuvaamiseen, koiriin ja itseeni taas ihan eri tavoin. Vaikka hinku on kova töihin, miksei samalla nauttia tästä vapaasta ajasta - niin kauan kuin sitä kestää. Tällä viikolla kuulen siitä mahtavasta paikasta, josta mainitsin teille aiemmin. Toivon koko sydämestäni, että saisin paikan - ideoita pursuaa jo ovista ja ikkunoista.

Minulle on monesta suunnasta ehdoteltu, että laittaisin taas yrityksen pystyyn, mutta rehellisesti sanottuna en taida olla siihen vielä / enää valmis. Kyllä se työntekijänä oleminen on tällä hetkellä minulle parempi vaihtoehto, ja tuohan se tiettyä turvaakin.

Juuri nyt keskitän kaikki positiiviset ajatukset tulevaan työpaikkaan, ja uskon että se sieltä tuleekin. Hymy nousee huulille, kun miettii mitä pääsee seuraavaksi tekemään ja oppimaan. Olen oikeastaan aika yllättynyt, että fiilis on näin positiivinen - yleensä kun en ole hyvä odottamaan tai sietämään epävarmuutta tulevasta.

Näiden ajatuksien myötä toivotan teille aurinkoista ja ihanaa uutta viikkoa! 🌷

8 kommenttia :

  1. Heippa Kristiina! En ole tainnut aiemmin kommentoida mitään. Haluaisin vain toivottaa onnea tästä rohkeasta ratkaisusta ja kaikkea hyvää tulevaan! Vaikutat niin ihanalta ja hyväsydämiseltä ihmiseltä, että hämmästelen sitä aina uudestaan ja uudestaan. Ihana kun palasit blogimaailmaan ja kirjoitat avoimesti ajatuksistasi.

    Itse sain viime viikolla tiedon, että määräaikainen työsuhteeni loppuu kesän lopussa. Alun järkytyksen ja pelon jälkeen olen pystynyt ajattelemaan myös positiivisesti, pääsen vihdoin pois tästä ahdistavalta tuntuvasta paikasta. Vaikka tulevasta ei olekaan tietoa, uskon että kaikella on tarkoituksensa :)
    Oikein ihanaa kesän odotusta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Mira! Olipas ihana saada tällainen kannustava hyvän mielen kommentti - kiitos! :) Harmi, että työsuhteesi päättyy - mutta kuten sanoit, jos paikka ahdistaa niin ehkä hyväkin saada muutosta tilanteeseen, ja nyt on hyvin aikaa etsiä uutta paikkaa :) Saat varmasti arvoisesi paikan, kun uskot siihen! Kiitos, ja sinulle myös <3

      Poista
  2. Moi!

    Toivon todella että saat hakemasi työn! Itsekin täällä olen jännän äärellä! Odotan innolla että puhelin soi ja saisin kutsun työhaastatteluun! Minulla on siis tälläkin hetkellä töitä mutta kaipaan vaihtelua ja maisemanvaihdosta! Pidetään siis peukkuja toisillemme! 😄

    T. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Sanna! Juuri sain tänään tietää, että pääsin rekrytoinnissa viimeiseen vaiheeseen. Jännittävää! Tsemppiä sinullekin, eiköhän me pian löydetä ihanat duunit! :)

      Poista
    2. Mahtavaa! Onnittelut jatkoon pääsystä! Toivotaan että nappaat paikan itsellesi! ❤️
      -Sanna

      Poista
    3. Jee!! Tsemppiä vikaan vaiheeseen ja muutenkin työjuttuihin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.